sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Maalaushommissa




Aamulla lähdin siskolle. Ratikalla ja junalla. Matkalta ostin cappuccinon mukaan. Sisko haki asemalta. Suunnattiin K-rautaan hakemaan muutama maalipurkki ja pensseleitä. Ja sitten taiteiltiin. Tehtiin tuo viimeisen kuvan kirsikkapuu heidän olohuoneensa seinälle. Oli mukavaa.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

oltiin vähän reissussakin



Käytiin viikolla pikavisiitillä Tukholmassa. Siellä oli jo ihan kevät. Kadut paljaina lumesta ja ilmassa kuivaa hiekkapölyä. Aurinko paistoi. Vain tuuli oli kylmä. Oltiin me ja ystäväpariskunta. Se teki hyvää, pieni vaihtelu tähän arjen keskelle.




Kotiin ostin ison nipun valkoisia tulppaaneja. Keltaisista en oikeen pidä, mutta nämä valkoiset... ihania!
Mielikin taas seilailee omiaan. Olen ollut paljon mietteissäni ja vähän alamaissa. Nyt paha olo ei kuitenkaan säikäytä minua ahdistuksen pyöritykseen, kuten aiemmin. Tiedän sen olevan hetken tässä. Mutta tiedän myös, että se menee taas pois. Tiedän, että minun pitää antaa sen tulla ja mennä. Se on osa minua, jonka kanssa yritän opetella elämään.
Kävin tänään elokuvissa keskellä päivää. Intensiivinen ja koskettava draama Sovinto jäi pyörimään mieleen.
Olen saamaton. En saa aloitetuksi projekteja, jotka ovat pyörineet päässä jo pitkään. Tahtoisin vaan nukkua. Se ei ole hyvä, koska aurinko paistaa ja pitäisi mennä ulos. En mene. En ainakaan tänään. Tämä tuli jostain mieleeni. Kaunis kappale, joka itkettää helposti.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

illan elokuvaa odotellessa




Huomenna lähdetään pikku reissulle.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Ei näistä päivistä tiedä







Ulkona on kevät. Tein pitkän kävelylenkin. Varikset rakentavat pesää. Keräsivät koirankarvatuppoja nokkaansa ja lensivät korkeuksiin. Lintubongarit olivat löytäneet sen ainoan jäättömän kohdan mereltä. Siellä sukelteli telkkiä. Ja niiden bongareiden kameroiden putket olivat ainakin viisi kertaa suurempia kuin omani. Kuvasin sillalla pilkkijöitä. Ruskea koira tuli tutkimaan puuhiani. Kävin kaupassa ja leivoin piirakan. Odotan siskoa ja kummipoikaa kylään. Sain surullisia uutisia ja taas muistutuksen siitä, kuinka epätietoisia olemmekaan päiviemme määrästä. Luulen kyllä, että muistaisin vähän vähemmälläkin muistuttelulla. Että en ehkä pelkäisi niin paljon, jos välillä saisin unohtaa.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Tämän viikon viimeinen päivä




Rankka ja pitkä viikko takana. Koulua ja töitä. Nyt väsyttää.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Naistenpäivänä


Kun mummot kuolevat ,
Heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää
Ja joistakin mummoista tulee puita
Ja he humiset lastenlastensa yllä,
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
Ja levittävät oksansa
Lumimajaksi heidän ylleen.
-Eeva Kilpi-



Toivottavasti päiväsi on ollut hyvä.
Rentouttavaa naistenpäivän iltaa!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Laskiaissunnuntai






Hauska päivä pulkkamäessä. Laskiaissunnuntai ja siskon miehen syntymäpäivät. Täydellisen hyvää kakkua. Auringon paiste ja sopivasti lunta. Kiitos kivasta seurasta!

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Kaneliässiä


Leivoin ison kasan kaneliässiä. Mummilla oli tapana leipoa niitä, kun olin pieni. Siitä on kauan - tuntuu. Ei näistä tullut kyllä ihan yhtä hyviä kuin mummin tekemistä. Reseptikin lienee eri. Kaipaan mummia. Hän on ollut paljon ajatuksissani viime aikoina. Kohta olisi ollut syntymäpäiväkin. Vien sitten haudalle kukkia, naistenpäivänä.






Kotona kukkii. Valo lisääntyy päivittäin, huomaatko?

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Onneksi...



Onneksi on joskus näitä parempiakin aamuja. Niitä jolloin olo on keveä ja mieli pirteä. Kaikkea sitä pahaa oloa on niin paljon ja usein, että nämä kauniit ja hyvät hetket tuntuvat toisinaan ihan epätodellisilta. Että voiko näinkin olla? Että näinkö se oli ennen? Ei mitään ihmeellistä. Kiva päivä tulossa siskon kanssa. Yhdet messut ja varaston siivousta. Ja sehän tästä tekee niin ihmeellistä, kun ei oikeen ole mitään ihmeellistä, ihan se arki vaan, ja silti joskus se tuntuu hyvältä. On taas jotain mihin pyrkiä. Pysyvämpään tällaiseen olotilaan. Vielä jonain päivänä...