lauantai 31. heinäkuuta 2010

Mökkilomalla











Ollaan takaisin Kuopiosta. Oli ihana mökkireissu taas isolla porukalla. Nukuttiin poikaystävän kanssa teltassa ja katseltiin hyttysverkon läpi peilityyntä järveä. Oli täysikuu ja kaikki. Ja mikä kesä ilmojenkin suhteen. En muista, koska viimeksi mökillä olisi voinut loikoilla auringossa joka päivä ja uida järvessä palelematta lainkaan.

Kummipoika aloitteli kalastuksen opettelua kiinnostuneena, milloin kenenkin kanssa. Taisivat jopa saada yhden pienen ahvenen.

Yhtenä päivänä ajeltiin saaresta kaupunkiin. Tapasin ihanan ystäväni ja käytiin katsomassa hänen valokuvanäyttelynsä. Olenpa iloinen hänen puolestaan. Käytiin myös VB-valokuvakeskuksessa katsomassa Henri Cartier-Bresson: Early works. Niin valtavan upeita mustavalkovedoksia!

Koko reissua varjosti vähän sairastelu. Voimakas flunssa kaatoi, ja kataa edelleen, meitä vuoron perää sängyn pohjalle. Nyt se on saanut minutkin - ja tukala on olo. Taidanpa mennä jatkamaan lepäilyä...

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Saaristossa





Eilen tehtiin pieni reissu. Espoon saaristoriseily lähti Kivenlahdesta ja kesti kolmisen tuntia. Meillä oli mukava päivä ja porukan pieninkin jaksoi hyvin mukana, vaikka vene oli pienehkö. Bongailtiin vuoronperää mitä upeampia taloja ja pihoja. Ihania pikku luotoja ja mökkejä.

Tänään on pilvistä. Viime yönä oli ensimmäisen kerran kylmä. Piti ihan hakea villasukat jalkaan kesken unien. Tänään sataa varmasti.

Poikaystävä oli taas yön töissä, niin kun aina viikonloppuisin. Niinpä meillä oli tyttöjen ilta ihanan serkkuni kanssa. Tyttöjen juttuja yömyöhään. Jo olikin taas paljon kerennyt kerrottavaa kertyä. Taitaa olla lähes 8kk kun viimeksi höpöteltiin kunnolla. Tänään saatan tarvita päiväunet.

Muuten ohjelmassa pakkailua lähetyvää mökkireissua varten. Ihanaa päästä mökille kokonaisen vuoden jälkeen!

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Jälleen näkemisiä




Espanjan sukulaiset saapuivat. Ihania jälleen näkemisiä. Kummipoika porukan nuorimpana innoissaan kaikesta huomiosta. Kuulumisten vaihtoa. Tulevien päivien suunnittelua. Kahvia ja keksejä. Ukin vilpoinen terassi talon varjoisalla puolella. Vohveleita ja jäätelöä meidän kahvilassa. Illalla kotona vielä pyykinpesua lähestyvää mökkireissua varten.

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Koti tuoksua tulvillaan



Ihana freesian tuoksu on vallannut kotimme nyt muutaman viikon ajan. Sain huoneparfymin (ylin kuva) tuliaisiksi Berliinistä. Tikut käännetään ympäri kerran viikossa. Muuten homma toimii ihan itsestään ja jo eteisessä nenään kantautuu vieno tuoksu. Ikävän nopeasti vaan neste haihtuu. Lieneekö syy sitten helteessä vai jossain muussa.

Kummipojan ensimmäinen elokuvissa käynti eilen, sujui yllättävän hyvin. Koko leffan ajan pieni mies jaksoi istua rauhassa. Välillä omalla penkillä ja välillä sylissä. Oli ihana seurata lapsen keskittymistä ja eläytymistä. Se oli itselle jännittävämpää kuin itse elokuvan seuraaminen.

Ensi yönä saadaan taas odotettuja sukulaisia Espanjasta. Joka kesäinen kahden viikon vierailu alkaa heidän osaltaan huomenna. Se pitääkin taas kiireisenä, kun ne muutamat viikot, jotka vuodessa nähdään, on ihana viettää yhdessä puuhaillen. Mökkiloma saaressa odottaa jo ensi viikolla.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Punaviiniä ja vaihtelevaa pilvisyyttä



Sunnuntai. Nukutti aika pitkään. Aamu oli taas rauhallinen. Ei ehkä yhtä paljon kun eilen, mutta ei turhan kiirekään.

Tein vain ihan pikkuriikkisen töitä tänään. Muuten vietin päivää kummipojan kanssa. Käytiin jätskiannoksilla ja ajeltiin mansikkapaikalle. Makeaa Polkaa. Poika nautti erikoistilanteesta, istumapaikasta auton etupenkillä. Ajoin niin varovasti kun osasin. Meillä oli kivaa. Odotan jo huomista. Viedään silloin kummipoika elämänsä ensimmäisen kerran elokuvateatteriin. Saa nähdä jaksaako vajaa kolme vuotias vilpertti istua paikoillaan. Se selvinee.

Illalla rauhallista. Punaviiniä, patonkia ja juustoa kotona poikaystävän kainalossa. Toivottavasti myös aiemmin nukkumaan kun moneen muuhun iltaan. Lämpö verottaa yöunia.

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Eräs lauantai heinäkuussa




Tämä päivä on mennyt vauhdilla. Onneksi aamu sentään alkoi rauhallisella kahvittelulla. Niistä aamuista pitää eniten, kun ihan kaikessa rauhassa saa olla ja valmistautua päivään. Ilman kiirettä. Lukea lehtiä ja katsella ulos.

Oli saunapäivä. Liottelin jalkoja pesuvadissa silmät kiinni. Seisoin kylmän suihkun alla pitkään. Metsämarjoilla maustettu vichy tuntui kylmänä virtana kuuman kehon sisällä.

Tänään on taas lämpimämpi ilta. Luulen että on mentävä viilentävän suihkun kautta nukkumaan. Kauniita unia!

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Heinäkuun illassa


Ilta vähän viileni ja ikkunasta jopa tuulahtelee harvakseltaan paljasta ihoa silitteleviä henkäyksiä. Tuulettimenkin pystyin vihdoin sammuttamaan. Johan se monta päivää on lähes tauotta pyörinytkin.

Tähän kolmannen kerroksen asuntoon paistaa ilta-aurinko. Se nostaa asunnon lämpötilaa entisestään. Ikkunat ovat vain yhteen suuntaan. Ilma ei kierrä. Ihmeellinen helle täällä. Suomessa. Ei se kurja juttu ole. Ihan kiva vaan. Ainakin toistaiseksi.

Silti... Malttamattomasti odotan jo syyskuuta. Silloin muutetaan uuteen, isompaan kotiin. Ja siellä on parveke - merelle! Valtavan vaikeaa on luopua tästä kodista. Ensimmäisestä omasta. Mutta lisätila on meille kahdelle tarpeen. Haaga vaihtuu Arabiaan ja kesä syksyyn. Koulukin alkaa. Uusi ja erilainen, tuntematon ala. Vähän pelottaa. Koitan vielä olla ajattelematta sitä liikaa.

Kauniisti hämärtyy heinäkuinen ilta. Sytytin muutaman tuikun. On niin hämärää jo, että ne ovat ihan edukseen. Lintujen rupattelu kuuluu sisälle. Ja liikenne. Muuten on hiljaista. Ihanaa.

Olen kuunnellut tätä tänään moneen otteeseen. Siitä tulen aina hyvälle mielelle. Muistan keskittyä hetkeen. Edes hetken.

Paluu





Olen ollut pitkään poissa täältä. Omissa mietteissäni, vailla sanottavaa. Yritän paluuta, lupaamatta mitään.

Eilen vietettiin päivä Tallinnan helteessä. Tutkailin valloittavia, vanhoja rakennuksia. Niin paljon nähneitä. Sieltä täältä lohkeilleita ja rapistuneita. Silti niin kauniita ja ylväitä.