Ystäviä

Olen tavannut kahtena peräkkäisenä päivänä kahta vanhaa ystävääni, joihin pidän ihan liian vähän yhteyttä. Eilen vietin ihanan päivän kahden ihanan tytön kanssa. Molempiin olen tutustunut kesätyössä Lintsillä, toista näen aivan liian harvoin. Hänen seurassaan tulen aina hyvälle tuulelle. On ihanaa, kun maailmasta löytyy peruspositiivisia ihmisiä. Sellaisia, joiden ensimmäinen reaktio on lähes aina positiivinen. Sellainen tahtoisin olla. Joskus olin - ainakin enemmän kun nykyään.

Tänään puolestaan näin vanhaa koulukaveria, jonka olen viimeksi nähnyt varmaan puolitoista vuotta sitten. Oli ihanaa vaihtaa kuulumisia ja pohtia mihin tämä maailma meitä kuljettaa. Suunnitelmat ovat ilmeisen auki molemmilla.

Kiitos ihanille ystäville, joiden kanssa arki tuntuu valoisammalta. Kiitos, että olette olemassa!

Suunnitelmissa

Suunnittelen matkaa. Uutta. Vähän pidemmäksi aikaa. Poikaystävä on edelleen vaihdossa Bangkokissa. Mikä tilaisuus lähteä Thaimaahan. Singaporessakin ajateltiin käydä. Lähden joulun jälkeen. Se on jo varmaa. Mutta se paluu. Se on varsin epävarmaa. Piti olla vain kolme viikkoa. Nyt minulla ei kuitenkaan olisi esteitä olla vähän pidempäänkin. Ajattelin helmikuun loppuun. Mutta sen jälkeen olisi ihana lähteä vielä Australiaan. Se taitaa kuitenkin mennä sitten liian pitkälle. Kouluihin kuitenkin on haettava. Silti ajatus houkuttelee, että kuukausi Australiassa. Kerran sen ajan olen siellä viettänyt. Se oli mahtavaa. Ikimuistoista. Nyt sen voisimme tehdä yhdessä. Kuitenkin koko ajan mietin, mikä on järkevää. Ja terapiaakin kuitenkin pitäisi tulla jatkamaan. Viisumi on kohta hankittava. Ja siihen tarvitaan ilmeisesti paluu lippu. Joten minulta odotetaan päätöksiä. Olen vaan niin valtavan huono tekemään niitä!

Mitäpä jos...

Kuulin tämän kappaleen (Samuli Putro: Mitäpä jos) tänään ensimmäisen kerran. Sanat olivat niin osuvat edelliseen kirjoitukseen viitaten, että halusin teidänkin kuulevan sen. Rohkaiseva. Sain voimia tähän sumuiseen päivään.


http://www.youtube.com/watch?v=3Ki7baaB-s8

Ajatuksia sohvan nurkassa

Tässä minä istun. Turkoosilla sohvallani ja mietin mitä kirjoittaisin. Pää on täynnä ajatuksia ja ongelmia, mutta en osaa pukea niitä sanoiksi. Tämä tällainen sanattomuus vaivaa minua usein. Pää on niin täynnä sekavia ajatuksia ja huolia että rintaa puristaa. Minä haluaisin osata olla rento. Haluaisin osata nauttia tästä mitä on nyt. Mutta aina minä mietin, mitä jos asiat olisivat toisin. Jos olisin valinnut toisin, sanonut toisin, tehnyt toisin. Ja edelleen minä pelkään. Naurettavalla tavalla pelkään elämää. Eikö se ole juuri se asia mistä kuuluisi nauttia? Elämähän on se kaikki mitä meillä on. Ja silti minä pelkään. Pelkään niin että itken, kun en muutakaan osaa.

Helminauhaa

Mieleni on ollut pitkään kuin helminauhaa. On parempia hetkiä, jolloin ollaan helmen päällä. Helmen pinta on kuitenkin petollisen liukas. Hetkessä sitä taas putoaa pohjalle. Helmien väliin. Rakoon, josta on vaikea kavuta ylös. Sitä liukuasta helmen pintaa. Toistaiseksi hyvästäkin on vaikea nauttia täysillä, sillä liukastumista pelkää jatkuvasti. Sen tietää taas olevan edessä - tulevan vastaan jossakin vaiheessa. Ero mielessä ja helminauhassa on se, ettei mieli toimi aivan yhtä tasaisesti. Samallaisin tasaisin välimatkoin ja täydellisin muodoin. Välillä ollaan pinnalla vähän pidempään ja toisinaan taas raot tuntuvat liian syviltä, että niistä pääsisi ylös. Toivon että jossain vaiheessa helminauhani katkeaa. Tai että saavun lukon kohdalle, joka jollain konstilla aukeaa. Että pääsen pois tästä ikuisesta kierrosta pitkin heminauhaa.

Hola y adios

Olen takaisin kotona. Viikko Espanjan auringon alla oli mukavaa. Lämpöä riitti enemmän kuin odotin. Rusketustakin tarttui matkaan. Ja uusia ihania vaatteita ja asusteita. Olen liian kova shoppailemaan. Oli ihanaa tavata taas sukulaisia. Viime vierailustani olikin jo vierähtänyt liian kauan. Viimeksi he olivat Suomessa kesällä. Nukuin serkkuni huoneessa. Illat oli kiva höpötellä tyttöjen juttuja ja vaihtaa viimeiset kuulumiset. Ei matka ihan vaan lomailua ollut. Kummipoika touhuineen piti kiireisenä, samoin kun sukulaisperheen nuori vilkas koira. Kumpaakin sai pitää lähes taukoamatta silmällä. Viime yönä saavuttiin Suomeen ja tämän päivän olenkin ollut ihan töttöröö. Nukuin puolikahteen, kävin kaupassa, tein ruokaa, pesin pyykkiä ja nyt katson elokuvaa. L.A. Gigolo loppui, seuraavaksi ohjelmassa Kuningattaren sisar. Mukavaa sunnuntai iltaa!