Pakkailua ja postitusta

Tehtiin eilen vähän yhteenvetoa, mitä kaikkea sitä on tullutkaan hommattua tämän reissun aikana. Pakkasin laukun nähdäkseni paljonko jää postitettavaa... ja jäähän sitä. Taitaa kuitenkin tulla edullisemmaksi postin kautta, kun maksaa lisäkiloista lentoyhtiölle. Ja toisaalta - mitä kotimaan ilmoista olen kuullut - tuskin vielä vähään aikaan kesätoppeja, -mekkoja tai sandaaleja tarvitsen. Tänään siis postiin.

Päivät täällä vähenevät. Kohta on kolmen kuukauden reissu takana. Aika paljon on koettu, nähty ja kuultu. Mukavaa on ollut, mutta jo on ihana päästä kotiin. Ikävöin kovasti kummipoikaa. Ikävöin koko perhettä. Ja omaa kotia. Voi miten kaipaankaan omaan kotiin! Heti kun olen saanut perusteellisesti siivottua kaikki pölyt pois, aion käydä ostamassa jonkun kauniin keväisen kukkakimpun pöydälle. Sitten nautin kodista ja keskityn kevään tuloon.

Mitä täällä tapahtuu?!

Tässä kaupungissa tapahtuu kummia. Alan olla väsynyt ja kyllästynyt. Tahdon kotiin joka päivä enemmän.

Punapaitaiset aaltoilevat kaduilla. Tukkivat liikenteen. Metelöivät autojen lavoilla erilaisilla soittimilla. Huutelevat vieraalla kielellä. Punaiset liput liehuvat autoissa ja teiden varsilla. Mitähän niillä nyt on mielessä? Minä mietin edelleen niitä verisiä vesitonkkia. Pelkkä ajatus nostattaa kylmiä väreitä.

Taksia on saa odottaa loputtomiin. Kun se vihdoin saadaan, kotimatka kestää normaalia kauemmin. On muutenkin väsynyt ja huono olo. Päätäsärkee.

Kotitalon ulkopuolella seisoo poliisiauto. Mennään sisään. Seinänaapurimme on raudoitettuna maassa. Mitä täällä tapahtuu?

Nuhanenä

Sain flunssan... kurja olo. Päätä ja hartioita särkee. Nenä on kovin tukkoinen. Tässä lämmössä ei ole kiva sairastaa, jos se nyt koskaan on kivaa. Toivottavasti ei koko loppu reissu mene nuhanenänä.

Muuten on ollut poikkeuksellisen hyvä päivä. Juttelin pitkästä aikaa vanhan työkaverin kanssa ja sovittiin että tavataan, kunhan ennätän Suomeen. Ihanaa, että jotkut muistavat vuosienkin jälkeen, vaikken itse ole viime aikoina jaksanut pitää yhteyttä.

Olen myös koittanut taas tänään selvitellä koulutusjuttuja. Aina välillä ajattelen, että kyllä se siitä. Kyllä kaikki jotenkin järjestyy. Toisinaan en usko ollenkaan. Tänään kuitenkin pää on ideoita ja haaveita täynnä, yritän nauttia siitä. Tänään elän unelmissa. Huomenna voi taas olla toisin, mutta nyt en tahdo ajatella sitä.

Bali

Viimeiset kymmenen päivää vietimme Balilla. Muutama päivä rannalla, yksi ostoksilla, suurin osa kuitenkin rentoutuen. Majoituimme uusi-seelantilaisen perheen luona. He vuokrasivat kahta pihataloa. Oli koira, oli kissa, oli vauva, oli äiti ja isä. Oltiin me, ja hetken aikaa toinen suomalainen perhe. Pihan keskellä oli uima-allas. Paikka oli hiljainen, keskellä riisipeltoja. Ihana paikka rauhoittua Bangkokin hälinän jälkeen. Missään ei olekaan pitkään aikaan ollut niin hiljaista.

Oli sadekausi. Satoi ja ukkosti aina iltapäivisin. Ei se haitannut yhtään. Kiva kun vähän viileni aina välillä. Ihan valtavan kuuma ja kostea paikka, en muista olenko vastaavassa aiemmin edes ollut. Uima-allas oli paras paikka viettää päivät - ja lukea. Sain siltä naiselta kirjan, Elizabeth Gilbertin Eat Pray Love. Olen vasta puolessa välissä, mutta pidän siitä kovasti. Odotan jo innolla elokuvaa.

Nyt taas Bangkokissa. Vielä vähän aikaa ja kohta pääsee kotiin. Voi kuinka jo odotan!

Uneliaita päiviä, väsyneitä öitä

Nukun tällä hetkellä valtavasti. Nukun suurimman osan vuorokauden tunneista. Yöunet eivät ole levollisia, heräilen paljon. Nukun silti kellon ympäri. Ja kun viimein jaksan herätä. En saa aikaiseksi mitään. En ainakaan mitään mitä pitäisi. Olen hereillä muutaman tunnin ja sitten väsyttää jo niin, että on mentävä päiväunille. Ja sitten on jo iltapäivä ja ilta. Odotan myöhempää iltaa, että voisin mennä takaisin nukkumaan. Mietin voiko kello kuusi mennä yöunille. En mene, mutta makaan sängyssä kunnes kellon viisarit ovat pyörineet tarpeeksi monta kierrosta ja voin antaa luvan itselleni taas nukkua. Näen paljon unia. Sekavia ja ahdistavia. Herään öisin hikisenä. Asiat eivät ole hyvin unissa, mutta sentään ne eivät ole todellisia. Unista voi aina herätä todellisuuteen, mutta todellisuudesta ei voi herätä parempaan. Nukkuessa on ainut hetki kun voin olla ajattelematta. Silloin pääsen eroon samoista ahdistavista asioista, jotka kiertävät samaa ahdistavaa kehää löytämättä ratkaisua. Ja vaikka asiat seuraavat osittain uniin, silloin ne ovat epätodellisia. Eivät oikeita, eikä niitä tarvitse ottaa vakavasti. Mutta aina välillä on herättävä näihin päiviin ja pahaan oloon. Liian moniin ajatuksiin. Tekemättömien asioiden lista venyy...