Näin eilen ihania ystäviä vanhasta koulustani. Kahden kanssa asuttiinkin. Siitä on kauan aikaa, kun oli viimeksi nähty. Ja vielä paljon kauemmin, kun oli oikeasti juteltu mistään. Ja nyt me puhuttiin. Vähän kaikesta ja paljon valokuvasta. Asiasta, joka meidät aikanaan yhdisti. Ne puhui ja minä kuuntelin (olen jo paljon pudonnut kärryiltä.) Oli ihanaa ja vähän vaikeaa..haikeaa. Oli niin ihanaa nähdä, vaikka kamalasti jännitinkin ensin. Enkä nyt oikeen enää edes tiedä mitä. Ehkä sitä, ettei enää oltaisi samoja. Eikä me olla ja ollaan kumminkin. Kaipaan sitä kaikkea joskus järjettömästi, enkä silti voisi enää ajatella palaavani. Ja se sattuu ja samalla kuitenkin on kai parempi näin. Minä olen toinen nyt, vaikken vielä oikein edes tiedä mitä se on.
Jäi hyvä mieli, että nähtiin. Toivon, että seuraavaan näkemiseen ei ole kauaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti