Päivät täällä vierivät eteen päin. Toiset nopeammin kuin toiset. Koitan taiteilla niissä päivissä mukana. Pysyä matkassa. Toisinaan olen tylsyydestä turhautunut vieraassa maassa ja kulttuurissa. Kaipaan kotiin. Toisinaan on lapsellisen helppoa heittäytyä tähän toimettomuuteen. Ei juuri mitään mitä pitäisi tehdä. Mutta se kaikki muuttuu kun palaan kotiin. Sen on muututtava. Ja se ajatus kauhistuttaa. Saa jähmettymään paikoilleen kuin auton valojen keilaan eksyneen jäniksen. Ja samaan aikaan odotan sitä kärsimättömästi. Jos vaan ei olisi sitä epäonnistumisen pelkoa. Se tekisi kaikesta helpompaa. Ja toisaalta, mitä siitä jos epäonnistun. Kunpa vaan niin osaisin ajatella. Yritän järjestää pääni sisäistä sekamelskaa. Saada ajatuksia oikeille paikoille. Olen tehnyt sitä jo kauan. Tuleekohan ikinä valmista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti